17. kesäkuuta 2010

Tehtävä 6

Laitoin iGooglen selaimen etusivukseni joskus pari viikkoa sitten ja olen sinne hakenut syötteitä uutisista, 23asiaa blogeja sekä omia kiinnostuksen kohteitani. Olen tehnyt välilehtiä, tein kirjastoasioille oman välilehden, samoin näille 23asiaa blogeille ja joillekin uutisille, muuten olis tullut liian sekava etusivu.

Etusivulle jätin Iltasanomien uutiset, Jyväskylän kaupungin tapahtumat, Jyväskylän täsmäsään ja joitakin muita. Näin niitä tulee seurattua, muuten voisi kyllä unohtua päivittäinen seuranta. Muilla välilehdillä olevia juttuja käyn välillä katsomassa, en ihan joka päivä mutta jonkun kerran viikossa.

Toistaiseksi on vähän hidasta tämä, varsinaista työhön liittyvää hyötyä en ole tästä keksinyt mutta kun näihin tottuu, niin ehkäpä löydän ihan oikeaa käyttöäkin näille.

Tehtävä 5

No nyt on tehtävä 5 tehty, olin oikeastaan jo tehnyt tehtävät, pikkuisen hienosäätöä vielä tein koulutuksen aikana, kommentointi vain puuttui.

Olen tilannut kurssikavereiden blogeja ja 23asiaaKT6 blogin. Olen hakenut Suomi.fi-portaalista joitakin syötteitä, Jyväskylän kaupungin tapahtumia -syötteen, Eduskunnan kirjaston uutiset jne. Käytin iGooglea, tänään aamulla hain myös Googlen syötteenlukijan, mutta olen jo sen verran tottunut iGoogleen, että luulenpa käyttäväni sitä jatkossa.

Syötteiden tilaaminen on aika yksinkertaista. Aluksi en lukenut noita ohjeita tarpeeksi tarkkaan, ja kopioin aina osoiteriviltä osoitteen, huomasin vasta myöhemmin että hiiren oikealla näppäimelläkin saa kopioitua sen syötteen. Tuo hiiren oikea näppäin on tullutkin tässä tärkeäksi, saa nähdä milloin opin muistamaan että kannattaa avata uudet sivut sitä kautta. Tuntuu että olen niin piintynyt tapoihini, että ehdin aina avata uudet sivut ennen kuin muistan että piti avatakin uuteen ikkunaan. Tämä uusi selain ja sivujen aukeaminen uuteen välilehteen vaikuttaa kyllä niin hyvältä että voipi olla että opin tämän piankin.