28. toukokuuta 2010

Tehtävä 4

Olen rekisteröitynyt iGoogleen, tein sen jo silloin edellisen koulutuksen aikaan mutta en ollut vielä kirjoittanut siitä tänne. Tänään yritin rekisteröityä myös tuohon Netvibesiin, mutta sain ilmoituksen että selaimeni ei tue sitä, joten siitä ei tullut mitään. En ole vielä päivittänyt selaintani, mutta ilmeisesti nyt täytyy.
Tuon iGooglenkin kanssa on vähän ongelmia, välillä tuntuu että joka kerta kun kirjaudun sivulle, se on erinäköinen, joskus jotkin tilaamani syötteet eivät vain olekaan siellä, sitten kun lisään ne uudelleen niin hetken päästä niitä on kaksi. Ehkä sekin johtuu vanhasta selaimestani.
Olen joka tapauksessa tilannut syötteeksi kurssiblogin ja myös erikseen kommentit, olen myös tilannut Anitan, Sirpan ja Pirjo H-K:n sekä myös oman blogini. Lisäksi tilasin joitakin uutissivuja, Jyväskylän täsmäsään ja Ylen elävän arkiston.