17. kesäkuuta 2010

Tehtävä 6

Laitoin iGooglen selaimen etusivukseni joskus pari viikkoa sitten ja olen sinne hakenut syötteitä uutisista, 23asiaa blogeja sekä omia kiinnostuksen kohteitani. Olen tehnyt välilehtiä, tein kirjastoasioille oman välilehden, samoin näille 23asiaa blogeille ja joillekin uutisille, muuten olis tullut liian sekava etusivu.

Etusivulle jätin Iltasanomien uutiset, Jyväskylän kaupungin tapahtumat, Jyväskylän täsmäsään ja joitakin muita. Näin niitä tulee seurattua, muuten voisi kyllä unohtua päivittäinen seuranta. Muilla välilehdillä olevia juttuja käyn välillä katsomassa, en ihan joka päivä mutta jonkun kerran viikossa.

Toistaiseksi on vähän hidasta tämä, varsinaista työhön liittyvää hyötyä en ole tästä keksinyt mutta kun näihin tottuu, niin ehkäpä löydän ihan oikeaa käyttöäkin näille.

Tehtävä 5

No nyt on tehtävä 5 tehty, olin oikeastaan jo tehnyt tehtävät, pikkuisen hienosäätöä vielä tein koulutuksen aikana, kommentointi vain puuttui.

Olen tilannut kurssikavereiden blogeja ja 23asiaaKT6 blogin. Olen hakenut Suomi.fi-portaalista joitakin syötteitä, Jyväskylän kaupungin tapahtumia -syötteen, Eduskunnan kirjaston uutiset jne. Käytin iGooglea, tänään aamulla hain myös Googlen syötteenlukijan, mutta olen jo sen verran tottunut iGoogleen, että luulenpa käyttäväni sitä jatkossa.

Syötteiden tilaaminen on aika yksinkertaista. Aluksi en lukenut noita ohjeita tarpeeksi tarkkaan, ja kopioin aina osoiteriviltä osoitteen, huomasin vasta myöhemmin että hiiren oikealla näppäimelläkin saa kopioitua sen syötteen. Tuo hiiren oikea näppäin on tullutkin tässä tärkeäksi, saa nähdä milloin opin muistamaan että kannattaa avata uudet sivut sitä kautta. Tuntuu että olen niin piintynyt tapoihini, että ehdin aina avata uudet sivut ennen kuin muistan että piti avatakin uuteen ikkunaan. Tämä uusi selain ja sivujen aukeaminen uuteen välilehteen vaikuttaa kyllä niin hyvältä että voipi olla että opin tämän piankin.

28. toukokuuta 2010

Tehtävä 4

Olen rekisteröitynyt iGoogleen, tein sen jo silloin edellisen koulutuksen aikaan mutta en ollut vielä kirjoittanut siitä tänne. Tänään yritin rekisteröityä myös tuohon Netvibesiin, mutta sain ilmoituksen että selaimeni ei tue sitä, joten siitä ei tullut mitään. En ole vielä päivittänyt selaintani, mutta ilmeisesti nyt täytyy.
Tuon iGooglenkin kanssa on vähän ongelmia, välillä tuntuu että joka kerta kun kirjaudun sivulle, se on erinäköinen, joskus jotkin tilaamani syötteet eivät vain olekaan siellä, sitten kun lisään ne uudelleen niin hetken päästä niitä on kaksi. Ehkä sekin johtuu vanhasta selaimestani.
Olen joka tapauksessa tilannut syötteeksi kurssiblogin ja myös erikseen kommentit, olen myös tilannut Anitan, Sirpan ja Pirjo H-K:n sekä myös oman blogini. Lisäksi tilasin joitakin uutissivuja, Jyväskylän täsmäsään ja Ylen elävän arkiston.

22. maaliskuuta 2010

Tehtävä 3

Nyt olen vähän tutkinut blogilistoja ja tilannut niitä itselleni Deliciousiin. Olen lisännyt niihin tageiksi asiaa23 ja johonkin myös kt6. Merkitsin Tapin sivun, se on sellainen, jota paljon työssä tarvitsen, muut eivät liity työhön millään tavalla vaan ovat vapaa-ajan mielenkiinnon kohteitani.
Tähän blogien lisäämiseen Deliciousiin en tahdo tottua, koska Deliciousin löytäminen on aina vähän muistelun takana. Sivujen merkkaaminen Bookmarkseiksi Explorerissa on niin nopeaa että tämä tuntuu hankalammalta. Ymmärrän kyllä tarkoituksen mutta en vaan vielä ole sitä sisäistänyt.
Vähän ongelmallista tässä bloggailussa on myös se, että en ole oppinut vielä avaamaan joka sivua uudeksi ikkunaksi. Klikkaan vaan aina linkkiä ja hups, edellinen ikkuna häviää saman tien. Sitten kun pitäisi päästä takaisin vaikka omaan blogiin niin etsin sen sitten bookmarkseistani (niistä Explorerin). Kestää vähän ennen kuin vanha koira...

23. helmikuuta 2010

Tehtävä 2 jatko-opettelua

Deliciousin käyttöä on nyt opeteltu, sain yhden linkin lisättyä, mutta kyllä menee aikaa ennen kuin saan päässäni järjestykseen kaikki nämä asiat...